Miksi Päivittää Deittailutaitosi?

Ollaanpa rehellisiä. Jos miehet ja naiset toimisivat samalla tavoin ja ymmärtäisivät toisiaan täydellisesti, et olisi tälle sivulle edes eksynyt. Totuus on se, että olemme fysiologialta, ajattelultamme ja myös käytökseltämme monesti hyvinkin erilaisia. Tästä huolimatta vastakkaisen sukupuolen huomioiminen oikeilla tavoin ei tarvitse olla rakettitiedettä.

Minun sanotaan olevan "The Man Of Mystery”, maailmanluokan salsatanssija, tapahtuma tuottaja, sarjayrittäjä, kiinteistösijoittaja, biohakkeri , tanssikoulun omistaja, juontaja ja showmies, viini- ja sikari "afficionado" sekä tietenkin ekspertti naisten kanssa.

Monien pyyntöjen jälkeen jakaa näkemyksiäni deittailusta ja ihmissuhteista, päätin vihdoin laittaa rattaat pyörimään. Haluan, että sinä voisit ohittaa suuren osan siitä turhautumisesta, jonka itse olen joutunut aikoinaan deittailussa kokemaan. Vaikka ympärilläni on ollut aina paljon mentoreita, koen että sinä hyödyt eniten omien kokemusteni, epäonnistumisten ja onnistumisten kautta. Ne kun monesti opettavat eniten.

Tehdään Suomen deittailu -kulttuurista yhdessä mukavampaa!

Parhain terveisin, Mikko Kemppe

#letsmakeithappen